Kun ei ole sanoja, ei mitään millä kertoa voisi sen tuskan määrän mikä sisällä on. Se ikävä mitä tuntee, se koskee...
Äitienpäivä lähestyy ja on paha olla. Olen äiti, mutta en välillä tunne niin koska tarvitsisin lapsen rinnalleni. Se kun pieni ei olekaan täällä, on niin tyhjä olla. Tänään kysyin äidiltä että jos mä kuolen, huolehtiihan se pikkusen haudasta. Vai kuka siitä huolehtii ja käy usein.. lapsen isä tietty, muttei niin usein kun mä. Eikä samanlailla pitäisi huolta ettei Aleksi ole yksin.
Mut sithän se ei ois yksin, vaan mä oisin ikuisesti siellä enkelten taivaassa. Siellä kaikki saa uuden sydämmen, ja mä saan poikani syliin <3 En toivoisi mitään enempää