Tänään on vuosi kun lapseni syntyi ja lähti taivaan enkeliksi. Ajatukset on harhailleet laidasta laitaan. Haudalla oli todella nättiä kun läheiset olivat vieneet kukkia ja kynttilöitä. Samoin minä vein! Olo on hieman sanaton koska kuluneen vuoden tapahtumia käy läpi väistämättäkin. Vaikkakin vuosi on kulunut, tuntuu se vain muutamilta kuukausilta. Sitä on kait elänyt jotenkin sumussa päivän ja hetken kerrallaan että on jaksanut eteenpäin. Paljon on takana, mutta myös edessä. On kannettava surun raskas taakka lopun elämää. Ei se minnekkään katoa, se vain jossain vaiheessa muuttaa muotoaan. Kait sen kanssa sitten jossain vaiheessa oppii elämään. Kaikki ainakin sanovat niin. Uskoisin että poika on paremmassa paikassa, suojassa tältä maailman pahuudelta. Täytyi ehkä olla jokin tarkoitus...ehkä.. elämä on vain jossittelua. Jostain ois saatava elämään taas pilkettä, ehkä kevät tuo sitä tullessaan. Tai jospa on apua että saan tänne kirjottaa ja tyhjentää mieleni...