Kun ei ole sanoja, ei mitään millä kertoa voisi sen tuskan määrän mikä sisällä on. Se ikävä mitä tuntee, se koskee...
Äitienpäivä lähestyy ja on paha olla. Olen äiti, mutta en välillä tunne niin koska tarvitsisin lapsen rinnalleni. Se kun pieni ei olekaan täällä, on niin tyhjä olla. Tänään kysyin äidiltä että jos mä kuolen, huolehtiihan se pikkusen haudasta. Vai kuka siitä huolehtii ja käy usein.. lapsen isä tietty, muttei niin usein kun mä. Eikä samanlailla pitäisi huolta ettei Aleksi ole yksin.
Mut sithän se ei ois yksin, vaan mä oisin ikuisesti siellä enkelten taivaassa. Siellä kaikki saa uuden sydämmen, ja mä saan poikani syliin <3 En toivoisi mitään enempää

Tänään tulee kuluneeksi vuosi pikku Aleksin hautajaisista ;( Aika rientää mutta muistoissa ja ikävässä tuntuu kuin se olisi ollut eilinen. Ikävä ♥♥♥

♥ Nukkuu pieni poikani enkeliunta,
on ympärillään taivaan valtakunta ♥

Vaikka on valtava ikävä ja kirjoitan paljon surullisia runoja, tulee välillä tunne että täytyy kirjottaa ja ajatella et pienet enkelimme ovat varmasti tallessa ja paremmassa paikassa <3


Pieni taivaan enkeli.

Näet nousevan auringon säteet ja vesipisarat.
Heijastuvan sateenkaaren taivaalle.
Tuikkivat tähdet sinitaivaan.
Kuun loisteen valaisten pois pimeyden.
Näet enkelin silmin sateellakin auringon.
Näet kaiken sen kauneuden, sillä olet pieni taivaan enkeli <3

Tänään on isoveljeni syntymäpäivä. Timo viettää myös taivassynttäreitä <3 Pikkuinen olisi nyt 28 vuotias jos eläisi. Hän kuoli reilun puolen vuoden iässä syntymästään, emme ole tavanneet. Paljon pikkuisesta olen kuvia katsonut, ja hänestä haaveillut. Ois ollut ihana tässä iässä velipojan kanssa viettää aikaa. Luulen että Timo on pitämässä huolta enkelipojastani! Yhdessä he kulkevat käsityksin taivaan valtakunnassa. Ainakin tahdon ajatella niin. Tuntui pahalta lapsesta asti nähdä äidin ikävää ja pahaa oloa. Ajattelin aina että miten se ikinä on voinut selvitä oman lapsen kuolemasta. Puhuttiin siitä paljon odotusaikana ja itkettiin yhdessä. Nyt itkemme todellakin yhdessä pienokaisiamme ;( Miten voikaan sattua näin että kumpikin meistä on joutunut kookemaan tämän kamalan tuskan. En ymmärrä. Aina mietin suojeltiinko meitä joltain? Oisiko lapsillemme myöhemmässä elämässä tapahtunut jotain? Tehtiinkö me jotain väärin? Miksi toiset saavat terveitä lapsia ryypäten ja narkaten ja sit ne viedään pois? Kun me, jotka mielestäni ansaitsimme tämän terveen pojan, joka ei lääkäreiden epäpätevyyden ja päätösten takia kestänyt enää, ei jaksanut taistella. Turha jossitella, vaikka pää on täynnä kysymyksiä. Kysyn aina kullaltani haudalla että olethan varmasti hyvässä paikassa?! Onhan sulla hyvä olla? Se on tärkeintä. Se ettei joudu kärsimään eikä tunne kipua. Saa levollisesti katsella meitä täällä pahassa maailmassa. Kumpa pienet enkelimme olisivat taivaissa <3

Tänään on vuosi kun lapseni syntyi ja lähti taivaan enkeliksi. Ajatukset on harhailleet laidasta laitaan. Haudalla oli todella nättiä kun läheiset olivat vieneet kukkia ja kynttilöitä. Samoin minä vein! Olo on hieman sanaton koska kuluneen vuoden tapahtumia käy läpi väistämättäkin. Vaikkakin vuosi on kulunut, tuntuu se vain muutamilta kuukausilta. Sitä on kait elänyt jotenkin sumussa päivän ja hetken kerrallaan että on jaksanut eteenpäin. Paljon on takana, mutta myös edessä. On kannettava surun raskas taakka lopun elämää. Ei se minnekkään katoa, se vain jossain vaiheessa muuttaa muotoaan. Kait sen kanssa sitten jossain vaiheessa oppii elämään. Kaikki ainakin sanovat niin. Uskoisin että poika on paremmassa paikassa, suojassa tältä maailman pahuudelta. Täytyi ehkä olla jokin tarkoitus...ehkä.. elämä on vain jossittelua. Jostain ois saatava elämään taas pilkettä, ehkä kevät tuo sitä tullessaan. Tai jospa on apua että saan tänne kirjottaa ja tyhjentää mieleni...